Viinimatkalla Israelissa

Monelle meistä Israel ei viinimaana soita kelloja lainkaan. Markus kävi tutustumassa paikalliseen viininvalmistukseen.

Israel on viinimaana monelle täysin tuntematon, vaikka sen historia viininvalmistuksessa ulottuu 5000 vuoden päähän. Israelin tai silloin Kaanaanmaan alueen viinejä juotiin Egyptin faaroiden saleista aina Rooman keisarin hoviin asti. Jo silloin muinaiset viinitekijät tiesivät, että viinitarhat kannattaa sijoittaa korkeille paikoille jossa yön ja päivän lämpötilojen vaihtelut ovat suuret. Arkeologit ovat löytäneet useita vanhoja puristimia, säilytysruukkuja, sekä kauppadokumentteja mistä käy ilmi, että jo muinoin alkuperää, vuosikertaa ja viinintekijää pidettiin tärkeinä tekijöinä viinin laatuun.

Modernin viininvalmistuksen katsotaan alkaneen Israelissa 1800-luvun loppupuolella, jolloin maahan perustettiin ensimmäinen koulu mistä valmistui viininviljelijöitä. Tärkeänä tekijänä pidetään myös kuuluisan Bordeaunx’n viinitilan Chateau Lafiten omistajan Baron Edmond de Rothschildin saapuminen Israeliin. Hän rahoitti ensimmäisten viinitarhojen istutukset ja toi kokemusta viininvalmistuksesta maahan. Rothschild auttoi myös perustamaan ensimmäistä viininkasvattajien yhteenmuodostumaa (co-operative), joka hallitsikin Israelin viinimarkkinoita aina 1980-luvulle asti.

Nykypäivän merkittävin tapahtuma oli kuitenkin Davisin yliopiston professori Cornelius Ough’n vierailu Israelissa 1972. Hän huomasi, että Golanin kukkulan maaperä ja ilmasto olisivat ihanteelliset viininviljelyyn ja suositteli aloittamaan viininviljelyn alueella. Muutama vuosi myöhemmin ensimmäiset köynnökset istutettiin ja 1983 vastaperustettu Golan Heights Winery julkaisi ensimmäiset viininsä, jotka todistivat välittömästi että Israel on kykenevä tuottamaan maailman mittakaavassa huippuviinejä. Golan Heights Winery halusi panostaa laatuun ja palkkasi Davisin Yliopistosta kokeneen nuoren viinintekijän, sekä alkoi kannustaa viininviljelijöitä panostamaan laatuun maksamalla heille bonuksia mikäli sokeri- ja happopitoisuudet olivat korkeat. Golan Heights Winery oli myös ensimmäinen joka tajusi, että mikäli he haluavat siirtyä Israelin rajojen ulkopuolelle viiniensä kanssa heidän oli alettava viljellä kansainvälisiä lajikkeita, kuten Cabernet Sauvignon, Merlot, Sauvignon Blanc, Chardonnay, Riesling  ja Gewurztraminer. Näin kansaiväliset lajikkeet jalkaantuivat Israeliin. Nykypäivänä Israelissa on jo toista sataa viinitilaa ja pieniä ”Boutique” viinitiloja syntyy lisää kun sieniä sateella.

Israel jakaantuu viiteen viininviljelyalueeseen: Galilee, Shomron, Samson, Jerusalem Mountains ja Negev, joista tänään tutustumme Galileen alueeseen.

Lähdimme helmikuisena keskiviikkoaamuna Tel Avivista  kohti pohjoista,  150km päässä sijaitseevaa Galileen viinialuetta, missä sijaitsevat kaikki Israelin merkittävimmät viinitilat. Paikalliset ystäväni Yoel ja Benny olivat varanneet meille kolme tilavierailua, joten tiedossa olisi hieno päivä Israelin viinien parissa.

Ensimmäisenä saavumme upeissa maisemissa sijaitsevalle vuonna 1995 perustetulle Daltonin viinitilalle. Viinitilan tuotanto oli vuonna 1995 vain noin 20000 pulloa kun se tänä päivänä on jo noin 900000 pulloa vuodessa. Kasvu on hurjaa ja laajenemismahdollisuudet Israelissa ovat vielä hyvät. Daltonin Kerem Ben Zimran viinitarhat sijaitsevat 800-900m meren pinnan yläpuolella. Vulkaaninen maaperä yhdistettynä korkeaan sijaintiin ja ideaaliseen ilmastoon takaavat hyvät edellytykset viininviljelykselle.

Dalton on Kosher-viinitila ja kaikki sen viinit ovat Kosher-viinejä.  Jotta Israelilainen viinin voi saada Kosher sertifikaatin seuraavia sääntöjä on noudatettava:

  1. Orla”-nimisen käytännön mukaan uuden köynnöksen rypäleitä ei saa käyttää viininvalmistukseen kun vasta neljän vuoden päästä istutuksesta.
  2. Mitään muita hedelmiä tai vihanneksia ei saa viljellä samalla palstalla.
  3. Ensimmäisen sadonkorjuun jälkeen joka seitsemäs vuosi viljelykset pitää jättää hoitamatta. Nämä sapattivuodet tunnetaan nimellä shnat shmita.
  4. Sadonkorjuun alusta lähtien vain Kosher-työkaluja ja tiloja saa käyttää. Kaikki työkalut ja tilat pitaa olla huolellisesti puhdistettu.
  5. Rypäleiden saapuessa viinitilalle vain Juutalaisten pyhiä lakeja noudattavat Juutalaiset saavat olla tekemisissä valmistuksen kanssa. Muut eivät saa koskea mihinkään mikä liittyy viininvalmistamiseen.
  6. Kaikki tuotantoon käytettävät materiaalit pitää olla Kosher-tuotteita, mukaanlukien hiivat ja kirkasteet.
  7. Symbolinen määrä viiniä pitää kaataa pois jokaisesta tankista tai tynnyristä missä viini on valmistettu.

Jokaiselle Kosher-tilalla pitää olla rabbi valvomassa, että näitä sääntöjä noudatetaan. Daltonin tilalla rabbeja on kolme.

Aloitamme vierailun tilan tasting-tiloista missä meitä on vastassa Tomer Bitan ja Efrat Asraf, jotka pyörittävät vierailukeskusta.

Aloitamme maistelun valkoviineistä.

Ensimmäisenä Dalton Reserve Sauvignon Blanc 2009. Viini on väriltään erittäin vaalea, eikä tuoksukaan anna paljon enempää. Hento persikan ja karviaisen aromi havaittavissa, mutta Sauvignon Blancille tyypilliset intensiiviset aromit loistavat poissaolollaan. Maku on ohut ja lattea, eikä hedelmäisyyttä juuri löydy. Siirrymme nopeasti seuraavaan.

Toisena Dalton Fume Blanc 2009, joka on myös Sauvignon Blanc, mutta jenkkien mallia seuraten tammessa kypsytettyä Sauvignon Blancia kutsutaan nimellä Fume Blanc. Tämä viini on ollut neljä kuukautta tammessa kypsymässä. Väri edelleen vaalea, mutta tuoksu jo selkeästi intensiivisempi. Tuoksussa tammea, voita, omenaa ja ruohoa. Maku selkeästi pyöreämpi, mutta tammen aromit peittävät Sauvignon Blancin perinteiset aromit. Itse en pidä tammitetusta Sauvignon Blancista, joten siirreymme seuraavaan viiniin.

Lasiin kaadetaan Dalton Reserve Wild Yeast Viognier 2009, joka kypsynyt 6kk Ranskalaisessa tammessa. Kuten nimikin kertoo, niin viini on käytetty pelkästään luonnollisilla hiivoilla. Viini on kauniin sitruunankeltainen. Tuoksussa tulee esille kauniisti Viognierille tyypillinen kukkaisuus yhdistettynä pähkinän ja voin aromeihin. Maku on tasapainoinen, pehmeä, jossa hyvät hapot korostavat pähkinän ja voi aromeja. Pitkä jälkimaku. Hieno viini.

Viimeisenä valkoviininä maistamme Dalton Canaan 2009, jossa Sauvignon Blancia, Chardonnayta ja Muscatia. Viini on makea ja tuoksussa tulee esille aprikoosin, litsiluumun ja sitruunan aromeja. Maku ei vastaa sitä mitä tuoksun perusteella olisi voinut odottaa. Hyvä hapokkuus, mutta viini on aavistuksen ohut ja lattea, eikä maussa tule esille mitään muuta kuin litsi.

Valkoviineistä matkaan lähti ainoastaan Viognier, joka oli ylitse muiden tässä joukossa.

Ennen punaviineihin siirtymistä maistamme vielä Dalton Rose 2010, joka on tehty Zinfandelista. Väri on vaaleanpunainen ja tuoksussa tulee mansikkaa, päärynää ja sitruunaa. Viini on kevyt, hapokas, mutta hedelmäisyyden puute tekee viinistä vähän tylsän.

Punaviinit aloitetaan tilan perusviinillä Dalton Canaan 2009, joka pitää sisällään Caberbet Sauvignon, Merlot ja Petite Sirah sekoituksen. Viini on väriltään vaaleahkon rubiininpunainen. Sekä tuoksussa, että maussa korostuvat mustaherukka, lakritsi, sekä vihreä paprika. Viinissä ei ole ollenkaan tanniineja ja maku on rankainen. Epämiellyttävä aloitus punaviineissä.

Seuraavana Dalton Merlot 2009, jonka upea rubiininpunainen väri nostattaa odotuksia. Tuoksussa tulee esille kahvin, mustaherukan ja tammen aromeja yhdistettynä kukkaisuuteen. Maussa hyvä hapokkuus yhdistyy pehmeisiin tanniineihin, jotka korostavat mustaherukan ja karpalon aromeja. Pitkä mukavan kirpeä maku. Kiva viini arki-iltoihin.

Lasiin kaadellaan seuravaaksi Dalton Cabarnet Sauvignon 2009. Cabernet Sauvignonille poikkeuksellinen upea vaalea väri. Tuoksu on pehmeä, jossa esille tulee mustaherukkaa, vaniljaa ja lakritsia. Täyteläinen, tasapainoinen ja pehmeä viini, jossa hieno tanniinirakenne. Maussa mustaherukkaa, vaniljaa, tammea ja hivenen paahteisuutta. Pitkä upea jälkimaku. Hieno Cabernet Sauvignon.

Vuoroon astuu Dalton Shiraz 2009. Shiraziksi vaalea rubiininpunainen väri, jossa tuoksussa tulee esille nahka, boysenmarja, mausteisuus, tammi ja savu. Maku on intensiivinen ja runsas, jossa savuinen ja tamminen aromi dominoi, mutta boysenmarja koittaa vähän nostaa päätään alta. Tyyliltään hyvin lähellä monia Etelä-Afrikan Shirazeja.

Sitten saamme maistaa Dalton Petit Sirah 2009, joka on ensimmäinen vuosikerta kyseistä viiniä. Väri on tähän mennessä maistetuista viineistä ylivoimaisesti tummin. Upea hieman erikoinen tuoksu, jossa esille tulee karvasmantelia, mustikkaa, vaniljaa ja karamellia. Erittäin täyteläinen viini, jossa upeat suutuntumaltaan hieman jauhomaiset tanniinit. Maussa korostuu suklaa, boysenmarja ja karvasmanteli. Pitkä upea jälkimaku. Kerrassaan hieno viini! Tätäkin upeaa viiniä sujahtaa tuliaiskassiin.

Seuraavaksi maistamme Dalton Alma 2008, joka on tyypillinen Bordeaux sekoitus (Cabernet Sauvignon 47%, Merlot 47% ja Cabernet Franc 6%). Tuoksussa esille tulee mustaherukkaa, tammea, vihreää paprikaa sekä lakritsia. Tasapainoinen ja pehmeä viiniä, jossa maussa mustaherukka ja vanilja nousevat esille. Hyvä perusviini, mutta ei herätä sen suurempia tunteita.

Siirrymme Reserve kategoriaan, jotka kypsytetty tammessa 12-24kk.

Ensimmäisenä Dalton Reserve Cabernet Sauvignon 2008, joka ollut tammessa 18kk. Tuoksussa tyypilliset aromit, mustaherukka, tammi, vanilja, paprika. Runsaat pehmeät hieman jauhomaiset tanniinit yhdistyvät täyteläiseen makuun ja sopivaan hapokkuuteen. Pitkässä maussa korostuu tammen, mustaherukan ja vaniljan aromit. Hieno viini. Tuliaiskassin koko kasvaa jälleen.

Reserve-sarjan toisena viininä Dalton Reserve Shiraz 2007. Viinin tuo paikalle maisteluamme taustalla seurannut Haim Abergil. Pullo on viimeinen tilalla kyseistä vuosikertaa oleva pullo, joten tunnemme itsemme etuoikeutetuiksi päästyämme maistamaan tätä viiniä.

Shiraz-viiniksi jälleen hieman normaalia vaaleampi väri. Upeassa intensiivisessä tuoksussa tulee esille pähkinää, rusinaa, tammea, lakritsia ja hivenen mustaherukkaa. Täyteläinen maku, jossa hyvät hapot ja upeat pehmeät tanniinit. Runsas makumaailma ja hedelmäisyys, jossa mausteisuutta, mustaherukkaa ja lakritsia. Todella upea viini!

Päivän päättää vielä Dalton Moscato 2010. Alkoholipitoisuus tässä makeassa viinissä on vain 6%. Kerrassaan mahtava kukkainen tuoksu yhdistyy aprikoosin aromeihin. Maku suorastaa räjäyttää aistit. Kirpeä hapokkuus tanssii kielellä ja upea tasapainoinen ja makea aprikoosin ja päärynän maku viipyy suussa minuutteja. Fantastinen viini johon hieno lopettaa upea tasting Daltonilla.

Maistelun jälkeen siirrymme Haim Abergilin johdolla tutustumaan tuotantotiloihin. Kaikki valmistusprosessissa käytettävät laitteet, kuten ranganpoistokone, puristin, käymistankit, jne sijaitsevat ulkona, mikä ei Euroopassa ole kovin yleistä. Ehkä tilan Australialaisella viinikonsultilla on jotain tekemistä asian kanssa, sillä Australiassa tämä on aika tyypillistä. Siirrymme sisälle ihmettelemään kellaritiloja, jossa lukuisia tammitynnyreitä on pinottu useaan kerrokseen päällekäin.  Alue on eristetty köydellä, sillä tavallisilla ihmisillä ei ole mitään asiaa Kosher-tilalla tynnyreiden lähelle. Pelkkä kosketus tynnyriin ”pilaisi” viinin, eikä se enää täyttäisi Kosher-vaatimuksia. Käymme vielä lopuksi viereisessä rakennuksessa katsomassa pullotustiloja, sekä varastoa missä kymmeniä tuhansia pulloja odottaa maailmalle lähtöä.

http://www.dalton-winery.com/

Matka jatkuu lähellä olevalle Adirin tilalle. Adir on uusi vuonna 2003 perustettu viinitila, joka on alusta asti panostanut korkeaan laatuun. Adir on perheyritys ja vaikka viinitila on perustettu vasta hetki sitten, on perhe viljellyt rypäleitä jo vuosikymmeniä. Avi Rosenberg haaveili jo pienenä poikana, että hänestä tulee isona viinintekijä. Valmistuttuaan kellarimestariksi Tel Hai Academic Collegesta, hän perusti Adirin viinitilan ja unelma oli valmis. Avilla on suuri intohimo maaperään ja luonnon puhtauteen mitä hän myös pyrkii viineissään tuomaan esille. Tilan tuotantomäärät ovat vain 50000 pulloa vuodessa, mutta kasvua tulee joka vuosi myös Adirilla. Viinitilan yhteydessä on myös perheen sisaryritys Adir Dairy, joka valmistaa vuohenmaidosta upeita juustoja ja jugurttia.

Aloitamme maistelun Adir Cabernet Sauvignon 2008 viinillä. Viini on väriltään keskisyvä, kauniin rubiininpunainen. Tuoksussa Cabernet Sauvignonille tyypillistä mustaherukkaa, sekä tammea, vaniljaa ja karamellia. Maku on tasapainoinen jossa mustaherukan ja tammen lisäksi maistuvat pippuri ja aavistus kahvia. Viini on aika perustavaraa, eikä juuri herätä suuria tunteita.

Seuraavaksi lasiin kaadetaan samalta vuodelta Adir Shiraz, jonka syvä purppura väri muistuttaa jo enemmän tyypillistä uuden maailman Shirazia kun Daltonin viinit. Tuoksu on intensiivinen ja esille tulee boysenmarjaa, lakritsia, kukkaisuutta ja vaniljaa. Maku on pehmeä ja tasapainoinen. Maussa esille tulee tuoksusta tutut aromit. Mahtavan pitkä jälkimaku. Ei ehkä edelleenkään ihan Daltonin Shirazin tasolle yllä, mutta hyvä viini.

Viimeisenä punaviininä maistamme Adir Plato 2007, joka on 92% Cabernet Sauvignon ja 8% Shiraz. Viini on kypsynyt 24kk Ranskalaisessa tammessa. Keskisyvässä rubiininpunaisessa värissä on hivenen rusehtavaa reunaa. Tuoksussa tammi dominoi, mutta taustalta esille tulee mustaherukkaa, paprikaa ja lakritsia. Viini on hapokas, täyteläinen ja edelleen tammi tulee esille, muttei aivan yhtä voimakkaasti kuin tuoksussa, eikä peitä mustaherukkaisuutta kokonaan. Viini on ehkä vähän liian nuori vielä juotavaksi ja uskon että paranee muutaman vuoden odotuksella.

Vierailun kuitenkin kruunaa kaksi makeaa viiniä, joista ensimmäisenä maistamme Port Kerem Ben Zimran. Se on tehty 60% Cabernet Sauvignon ja 40% Shiraz ja se on kypsynyt tammessa 874 päivää, joista puolet on Ranskalaisia ja puolet Amerikkalaisia. Väri on upea tiilenpunainen ja tuoksu on todella intensiivinen. Esille tulee kukkaisuutta, rusinaa, karamellia ja karvasmantelia. Maku on samettisen pehmeä, jossa runsaasti hedelmäisyyttä, vaniljaa, pähkinää. Jälkimaku viipyy suussa käsittämättömän pitkään. Kerrassaan upea viini!

Lopuksi saamme lasiimme Adir Admon Mountain, jossa 40% Cabernet Sauvignon, 55% Shiraz ja 5% Chardonnay. Viini on kypsynyt tammessa 297 päivää, joista puolet Ranskalaisia ja puolet Amerikkalaisia. Väri on kauniin oranssin punainen ja tuoksu intensiivinen. Tuoksussa esille tulee pähkinää, aprikoosia ja luumua. Pehmeä, täyteläinen maku jossa mukavaan hapokkuuteen yhdistyy runsas hedelmäisyys ja pähkinän aromi. Hieno viini, jonka maun tunnen suussani vielä puolessa välissä matkaa Golanin kukkuloille…

http://www.adir-winery.co.il/index.html

Matka jatkuu kohti Golan Heights Winerya. Kurvailemme mutkikasta tietä läpi kukkuloiden, jossa tienvarsia reunustavat piikkilanka-aidat ja suuret varoituskyltit miinakentistä. Korutonta maisemaa, jossa lehmät tyytyväisinä tallustavat keskellä miinakenttiä. Nämäkin upeat rinteet olisivat oivia kasvupaikkoja köynnöksille, mutta valtion resurssit eivät riitä miinojen raivaamiseen.

Golan Heights Winery on yksi Israelin isoimmista viinitiloista. He edustavat Yarden, Gamla ja Golan brändejä, joista Yardenin viinejä löytyy Alkosta jopa 9 erilaista. Yhteensä heillä on viinejä noin 50, joista maistoimme tällä kertaa vain 6.

Aloitimme maistelun Golan Chardonnay 2010 viinillä, joka oli väriltään erittäin vaalea. Yksinkertaisen tuoksu jossa omenaa ja sitruunaa ja hento tammen tuoksu. Samat aromit toistuivat lyhyessä maussa. Yksinkertainen perusviini, jota tuskin kannattaa toista kertaa maistaa.

Seuraavaksi maistoimme Yarden Chardonnay Odem Organic Vineyard 2008. Tuoksu huomattvasti intensiivisempi, jossa voin, maissin, pähkinän ja tammen aromeja. Tasapainoinen viini, jossa maussa kuitenkin aavistus liikaa tammea. California tyyilinen viini.

Seuraavana lasiin saatiin Yarden Pinot Noir 2006. Tuoksussa kypsiä hedelmiä, luumua, sekä epämiellyttävä karvasmantelin tuoksu. Maussa tammi dominoi, sekä savuinen ja palanut maku peittää hennon kypsän hedelmän maun. Viini jää juomatta ja siirrymme seuraavaan.

Yarden Merlot Kela Vineyard 2005 on väriltään syvä rubiinin punainen jossa reunoilla jo hivenen rusehtavaa väriä. Tuoksussa kypsää hedelmää, appelsiinin kuorta, yrttejä, sekä kukkaisuutta. Viini on hapokas, täyteläinen, sekä runsashappoinen. Hyvä perusviini, mutta vieläkään ei ole tullut vastaan viiniä mikä olisi herättänyt mitään tunteita.

Yarden Tel Phares Syrah vuodelta 2006 kuitenkin muutti tilannetta vähän positiivisempaan suuntaan. Sen kukkainen, mustaherukkainen ja boysenmarjainen tuoksu antoivat jo lupauksia vähän mielenkiintoisemmasta viinistä. Maku oli täyteläinen, tasapainoinen ja pehmeä, jossa hyvä hapokkuus yhdistyi hillomaiseen boysenmarjan ja mustikan aromeihin. Pehmeät tanniinit olivat myös miellyttävät. Ensimmäinen viini jonka voisin kuvitella ostavani.

Loppuun maistoimme vielä Golanin Moscaton vuodelta 2010. Viini oli hyvin lähellä Daltonin Moscatoa, mutta ei aivan yhtä intensiivinen ja hapokkuuskin oli vähäisempi, mikä teki viinistä ehkä vähän lattean.

Golan Heights Winery on moderneilla tiloillaan ja valmistusmetodeillaan laadukas viinitila, mutta vierailtuamme ennen tätä paikkaa kahdella pienellä tilalla, jossa viiniä tehdään perheen voimin, tuntui Golan Heights tehtaalta. Viineistä puuttui se sielukkuus jonka nämä kaksi upeaa pikkutilaa toivat hyvin esille. Rakkaus ja into viininvalmistukseen tuli esille erityisesti Adirilla ja se teki paikasta mieleenpainuvan kokemuksen.

http://www.golanwines.co.il/default_eng.asp

Upea päivä viinien parissa oli ohi ja suuntasimme takaisin Tel Aviviin. Päätimme illan vielä Yoezer Wine Bar nimisessä hienossa ravintollassa upean Burgundin Pinot Noirin, tryffelillä maustetun Carpaccion ja herkullisen pihvin äärellä.


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Muuta hyvää settiä