Porokebab

Kebab on herkkua, mutta harvempi meistä lienee valmistanut sitä itse alusta loppuun.

Suomi on kebabien luvattu maa. Niin pientä kylää ei taida tästä maasta löytyäkään ettei sieltä löytyisi ainakin yhtä kebabeja valmistavaa ravintolaa. Toisaalta kebab on kyllä erittäin mainiota ruokaa niin arkilounaaksi, kuin kankkuspäivän riemuksikin. Useampi tuttuni on kokeillut kebab lihan valmistusta onnistuneesti itse ja tästä rohkaistuneena päätin itsekin koittaa. Kaapista löytyi vielä yksi satsi poron jauhelihaa, joten siitä lähdettiin. Poro on kuitenkin riistaeläimenä liian kuivaa kebabiin joten sitä piti jatkaa ihrakkaammalla naudanlihalla. Koettuani onnistumisen lihan valmistuksessa lähti mopo käsistä ja päädyin valmistamaan koko aterian alusta loppuun itse. Reseptipohjat kahmin tiedon valtamerestä ja sovelsin oman makuni ja tarvikkeiden mukaisiksi.

Kebabliha

Näitä tarvitset:

  • 600 g poron jauhelihaa
  • 600 g Naudan jauhelihaa (ei vähärastaista, myös sika-nauta käy)
  • 1 rkl yrttisuolaa
  • 1 rkl suolaa
  • 2 tl mustapippurirouhetta
  • 1 rkl oliiviöljyä

Näin sitä käännetään:

  1. Laita jauhelihat yleiskoneeseen tai isoon kulhoon ja sekoita koneella tai vaivaa käsin kunnes massa on tasaista.
  2. Lisää joukkoon mausteet pikkuhiljaa samalla kun sekoitat/vaivaat jauhelihaa.
  3. Muotoile massasta noin 10 cm halkaisiltaan oleva tiukka pötkö ja kääri pötkö tiukasti folioon. Koita saada paketista mahdollisimma tiivis ettei neisteitä pääse paiston aikana karkaamaan.
  4. Paista 100 C asteisessa uunissa noin 4 tuntia.
  5. Ota pötkö uunista ja anna levätä foliossa ainakin puoli tuntia ennen tarjoilua.
  6. Leikkaa pötköstä ohuita siivuja joko veitsellä. Myös juustohöylä toimii, mikäli pötkö on jäähtynyt.

Punainen kastike

Näitä tarvitset:

  • 3 dl paseerattua tomaattia
  • 1 rkl tomaattipyrettä
  • 1/2 dl vettä
  • 2 valkosipulin kynttä
  • 1 rkl tabascoa
  • 2 tl vahvaa sinappia
  • 1 tl suolaa
  • valkopippuria

Keittele näin:

  1. Laita kattilaan paseerattu tomaatti, tomaattipyre ja vesi.
  2. Sekoita tasaiseksi ja kuumenna kiehuvaksi.
  3. Lisää loput aineet ja keitä kasaan noin 15 minuuttia.
  4. Halutessasi voit siivilöidä kastikkeen ennen tarjoilua.

Yogurttikastike

Näitä tarvitset:

  • 500 g (n 3 dl) turkkilaista yogurttia
  • 1 hienonnettu valkosipulin kynsi
  • 3 rkl majoneesia
  • 1 rkl omenaviinietikkaa
  • 2 tl kuivattua tilliä

Sekoittele näin:

  1. Sekoita aineet keskenään.
  2. Anna maustua jääkaapissa ainakin pari tuntia.

Pitaleivät

Tarvitset:

  • 7 dl hiivaleipäjauhoja
  • 3 dl vettä
  • 20 g hiivaa
  • 1 tl sokeria
  • 1 tl suolaa
  • 3 rkl oliiviöljyä

Vaivaa kasaan näin:

  1. Liuota hiiva kädenlämpöiseen veteen.
  2. Lisää suola ja sokeri.
  3. Lisää vehnäjauhot koko ajan sekoittaen.
  4. Lisää oliiviöljy.
  5. Kohota taikinaa 30 minuuttia.
  6. Tee taikinasta 6 pyöreää ja litteää pitaleipää. Varmista että pinta jää suht. tasaiseksi. Kaulin on hyvä viimeistelyväline.
  7. Paista 225 C uunissa 5 minuuttia. Kovassa lämmössä leivistä tulee taskullisia, mutta vain jos taikinassa ei ole painaumia.

Annoksen kasaaminen

  1. Leikkaa pitaleipään viilto.
  2. Tunge sisään kebablihasta veisteltyjä lastuja ja laita päälle punaista kastiketta.
  3. Laita päälle salaattia, tomaattia ja kurkkua ja kuorruta yogurttikastikkeella.
  4. Nauti.

Loppusanat

Kyllä itsetehty aina kaupan kebun voittaa. Poro on luonnostaan melkoisen kuivaa, joten kannattaa kompensoida rasvaisella jauhelihalla. Kiinnostavaa olisi myös kokeilla lihan valmistusta sous vide menetelmällä (vakuumissa ja vesihauteessa). Kastikkeista voisi myös ajatella vaahtoversioita sifonilla. Pitaleipien teko on haasteellista, sillä taikina jää aika löysäksi. Jauhoja kannattaa käyttää rutkasti ettei taikinasta jää puolet pöytään kiinni. Näin jälkiviisaana saattaisin kopata pitat seuraavalla kerralla mukaan kaupasta, mutta tulipahan kokeiltua :)


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Muuta hyvää settiä