Pinaatti-hernesosekeitto

Tuoreen pinaatin ja pakasteherneiden yhdistelmä tuottaa soseutettuna syvänvihreän keiton. Valmista alle kymmenessä minuutissa.

Pinaatinlehti ponnistaa keitosta.

Kaupan tuorehyllyyn oli ilmestynyt Suttisen tilan pakkaamaa pinaattia. Teki mieli kokeilla jotain muuta, kuin perinteistä pinaattikeittoa. Pinaatti ja herne ne yhteen soppii? Väistämättä, ovathan ne kummatkin vihreitä. Nopeat sosekeitot tulille.

  • 1 valkosipulinkynsi
  • 20 g voita
  • 150 g tuoretta pinaattia
  • 400 g kotimaisia pakasteherneitä
  • 5 dl vettä
  • 1 kasvisliemikuutio

Lisäksi tarvitset kattilan, kauhan ja sauvasekoittimen. Myös vedenkeittimestä on apua.

  1. Pistä vettä keittymään vedenkeittimeen.
  2. Pilko valkosipuli.
  3. Heitä voi kattilaan, anna sulaa.
  4. Paistele sipulia minuutin verran.
  5. Heitä pinaatinlehdet perään ja kääntele kattilassa nopeasti pari minuuttia.
  6. Lisää vesi, liemikuutio ja herneet.
  7. Keittele kolme minuuttia.
  8. Soseuta ja tarjoile.

Valmista keittoa tulee noin litran verran, joten siitä riittää kolmelle-neljälle hengelle pieneksi alkukeitoksi, tai isompi annos parille hengelle.

Keitto maistuu pehmeälle, tuoreelle ja terveelliselle. Herneen maku on sen verran voimakas, ettei välttämättä tiedä syövänsä ohessa pinaattiakin. Pieni kermatilkka voisi olla poikaa tuomaan hieman täyteläisyyttä.

Kesän purjehdusreissulla pelattiin Sybarit-triviapeliä. Se tiesi, että crème ninon on samppanjalla tuunattua hernaria. Melko ylellistä. Täytyy testata.


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Muuta hyvää settiä