Parasta porkkanasta: karamellisoitu porkkanasosekeitto

Blogi vaipui vuoden 2012 lopulla suunnittelemattomaan hiljaiseloon. Elämäntilanteet ovat vaihtuneet, ihmiset kasvaneet ja motivaatio ruoan laittamiseen sitä kautta erilainen ja painopisteet ehkä enemmän käytännöllisyysessä kuin kokeellisuudessa. Säännöllinen toimistotyö insinöörismaailmassa on vaihtunut luovaksi yrittäjyydeksi. Poikamiesboksi Tampereella on vaihtunut väliaikaiseen vuokra-asumiseen synnyinseudulla Etelä-Pohjanmaalla. On aloitettu oman kodin etsintä. Olen polvistunut ja kosinut avovaimoa, ja hän vastasi KYLLÄ! Meistä tuli onnellinen aviopari. Oma koti löytyi vuoden etsinnän jälkeen, pankki antoi lisää lainaa, ja ostettiin se puutarhalla varustettu ihana rivitalonpääty Seinäjoelta. Ostettiin autokin, sininen Škoda; Pohjanmaalla ei ilman pärjää.

Paljon on siis ehtinyt tapahtua tässä välissä. Hienoja juttuja. Ja hienoa on päästä taas kirjoittamaan ja kuvaamaan. Edelleen mielen valtaa se sama lapsenomainen innostuneisuus, kun pääsee testaamaan uutta reseptiä, kojetta tai keittoastiaa. Nyt pikkuhiljaa nostellaan blogia pystyyn taas. Tuntuu oudolta mutta hyvältä kirjoittaa melkein kolmen vuoden tauon jälkeen. On hieno huomata, että blogissa on riittänyt kävijöitä silti hiljaisuudenkin aikana. Kiitos teille kaikille. Ruoan tekemistä ei ole tauon aikana lopetettu. Hyvä niin, joten ollaan kaikki elossa edelleen.

Sitten ruokaan; tykkäätkö porkkanan makeudesta ja paahteisista, toffeemaisista aromeista? Joutuin tekemään tätä! Ihan totta. Parasta, mitä porkkanasta voi saada. Tai ainakin ehkä yhtä hyvää kuin viskiporkkanat. Keittoa on kokeiltu myös Siskojen toimesta ja pidetty paljon. Allekirjoitettu!

Modernist Cuisinen — tonnikirjasarja puuttuu hyllystä, ehkäpä sähköinen versio tai ”At home” -versio hankitaan — sivuilta olin tallentanut mielenkiintoisen porkkanakeiton reseptin. Ei kuulemma edes sentrifugia tarvittaisi. Meni useampi vuosi, ennekuin se pulpahti taas mieleen kun kuulin ystäväperheen hankkineen painekattilan. Mahtavaa! He toivat sen mukanaan meille kokkailua varten, ja testasimme keiton valmistusta. Se oli herkkua! Tilasimme kotimaisen OPA Muurikan Eco-painekattilan saman tien, ja se oli saapuva ennen kuin kokkaamme Santun ja Samin kanssa Seinäjoella. Kattila kyllä lähti OPAn varastolta, mutta Matkahuolto onnistui hukkaamaan paketin Seinäjoen lakeuksille neljäksi päiväksi. Tämä tuotos on siis tehty tavallisella kattilalla. Toimii silti erinomaisesti.

Keittoo

  • 2 kg porkkanoita
  • 113 g + 40 g voita (meillä tavallista, normaalisuolaista)
  • 30 g vettä
  • 5 g suolaa
  • 2½ g ruokasoodaa

Menetelmä (suluissa se, miten asia olisi mennyt jos painekattila)

  1. Kuori ja huuhtele porkkanat.
  2. Punnitse erikseen 500 g porkkanoita, ja halkaise ne pituussuunnassa neljään osaan. Paloittele muutaman sentin paloiksi.
  3. Sulata 113 g voita (paine)kattilan pohjalla, lisää porkkanapalat, vesi, suola ja sooda, sekoita ja laita kansi päälle. Lisää tehoa liedelle.
  4. (Anna kattilan paineistua täyteen tehoonsa, laske sitten lämpöä puoleen ja) käynnistä 20 minuutin kello.
  5. Mehusta sillä aikaa loput porkkanat. Jäljellejääneistä meillä mehua tuli hieman alle 600 g.
  6. Porkkanoiden keityttyä sen 20 minuuttia ota kattila levyltä (ja laske kylmää vettä kannen päälle paineen tasaamiseksi. Odota, että painekattilan merkkipallukka laskee, jotta kannen avaaminen on turvallista).
  7. Sekoita porkkanamehu kattilassa ruskistuneiden porkkananpalojen kanssa. Lisää 40 g voita.
  8. Aja tasaiseksi keitoksi sauvasekoittimella.

Emme nähneet tarpeelliseksi poistaa nuorista kotimaisista porkkanoista keskustaa, mikä reseptiikan mukaan vaikuttaisi makuun. Ehkäpä tuo lienee paikallaan, jos porkkanat ovat isoja, vanhoja tai puumaisia. Reseptistä jätettiin pois myös karoteenivoin valmistus, kohdassa 7 lisättiin tavallista voita.

Karamellisoitu porkkanasosekeitto

Keitto on samettista ja todella täyteläistä, eikä annoskoon tarvitse olla kovinkaan iso. Tuohon sopisi kruunuksi kenties esim. creme fraiche -knööli. Strömsössä tehtiin itse creme fraichea kuohukermasta ja piimästä, eli sitä sitten siis.

Enää jää vain yksi kysymys jäljelle; mistä sentrifugi? Ja pitäähän tätä kokeilla nyt siten kun se on suunniteltu, kun on saatu painekattilakin kotiin.


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Muuta hyvää settiä