Maksa slaiderit

IMG_0137

Slaideri (slider) on pieni täytetty voileipä, eli tuttavallisemmin minihamppari. Niiden valmistus on kuitenkin pienen kokonsa vuoksi asteen verran työläämpää, kuin mättökokoisten hampurilaisten, eikä niihin mahdu täytettäkään, kuin nimeksi. Vitsinä onkin saada hyvää aikaiseksi vähemmällä. En tiedä oletteko törmänneet samaan, mutta minusta ainakin välillä tuntuu, että nykypäivänä hampurilaisen sisään koitetaan tunkea vähintään lounaspöydän verran erilaisia lisukkeita. Edellämainitun seurauksena syöminen ei onnistu edes Ridge Forresterin leuoilla. Hampparissa, kun saa perusasiat kohdalleen, niin se ei juuri ylimääräisiä sisälmyksiä kaipaa. Pehmeä sämpylä ja mehukas pihvi hyvillä mausteilla takaavat onnistumisen.

Tällä kertaa emme kuitenkaan lähteneet tuunaamaan pihviä erikseen, vaan kokeilimme hieman poikkeavaa kokolihaa perinteisen jauhelihan korvikkeena. Tavoitteena oli tehdä maksasta pihvit slidereihin ja kenties jotain pientä lisuketta lisäksi. Pikkulisukkeeksi valikoitui tuumintatuokion päätteeksi sipulihillo. Ajattelimme sen tasoittavan maksan voimakasta aromia. Valinta osoittautui onnistuneeksi, sillä kokonaisuus toimi erittäin hyvin ilman ylimääräisiä majoneeseja sun muita krumeluureja. Hampparireseptejä muuten löytyy omasta blogista ja muistakin blogeista yhden haasteen verran. Alempana kuitenkin näistä kavereista ohjeet neljälle.

Sämpylät:

Mikko oli tehnyt sämpylätaikinan edellisenä päivänä. Mitään tarkkaa reseptiä ei ole käytettävissä. Isoon taikinaan tuli n. 900 g kylmää vettä, 30 g hiivaa, 25 g suolaa, 1 dl rypsiöljyä, 1 dl maitojauhetta ja jauhoja riittävästi, ehkä 1½ kiloa. Ainekset sekoitetaan hyvin keskenään isossa kulhossa ja jätetään huoneenlämpöön seuraavaan päivään. Ei tarvitse vaivata, ei itseään eikä taikinaa. Gluteeniverkko muodostuu itsestään ajan kanssa, ja taikina hieman hapantuu antaen edelleen lisää makua. Taikinasta pyöriteltiin 50 g minisämpylöitä ja loppu taikina paistettiin vuokaleiviksi.

Pieniä, mutta muhkeita
Pieniä, mutta muhkeita

Sipulihillo:

Näitä tarvitset:

  • 2 sipulia
  • 100 g sokeria
  • 1,5 dl siiderietikkaa (valkoviinietikka käy myös)
  • Voita paistamiseen

Tee näin:

  1. Kannattaa käyttää paistinpannua, haihduntapinta on suurempi
  2. Puolita sipulit ja siivuta ne
  3. Kiehauta voi pannulla ja lisää sipulit
  4. Kuullota matalalla lämmöllä sipulit läpinäkyviksi (noin 7 minuuttia)
  5. Lisää sokeri
  6. Kun sokeri muuttuu siirapiksi pannulla (noin 2 min) lisää etikka
  7. Keittele kasaan hilloiksi (noin 5 minuuttia)

 

Sipulihillo on monipuolinen lisuke
Sipulihillo on monipuolinen lisuke

Maksapihvit:

Näitä tarvitset:

  • 800g maksaa. Tämä annos tehtiin peuran maksasta.
  • Suolaa ja pippuria
  • Reilusti voita (paistamiseen)

Tee näin:

  1. Poista maksasta kalvo päältä
  2. Siivuta maksa noin kahden sentin vahvuisiksi viipaleiksi
  3. Mikäli viipaleisiin sattuu isompia suonia, poista niistäkin kalvot (ovat muuten hieman purkkaa syötäessä)
  4. Mausta pihvit suolalla ja pippurilla molemmilta puolilta
  5. Sulata voi pannulla ja kuumenna pannu erittäin kuumaksi
  6. Paista pihvejä molemmin puolin noin 1,5 minuuttia. Maksa saa olla hieman punaista keskellä. Jos haluat läpikypsää niin noin kaksi minuuttia per puoli
  7. Tarjoile sipulihillon kanssa pikkusämpylän välissä

 

Valmiina pannulle, muista poistaa kalvot
Melkein valmiina pannulle, muista poistaa kalvot
Maksapihvit ottamassa väriä pintaan pannulla
Maksapihvit ottamassa väriä pintaan pannulla

 

Avokado salaatti:

Näitä tarvitset:

  • 2 avokadoa
  • 1/2 prk kalamata oliiveja
  • 150 g vuonankaalia
  • suolaa, pippuria, oliiviöljyä, sitruunamehua

Tee näin:

  1. Pilko avokadot kuutioiksi
  2. Huuhdo vuonankaali
  3. Sekoita ainekset salaattikulhossa
  4. Mausta suolalla, pippurilla sitruunamehulla ja oliiviöljyllä

 

Helppoa ja raikasta
Helppoa ja raikasta

Maksa ei miellytä kaikkia johtuen vahvasta maustaan, mutta jos haluat tehdä jotain erilaista välillä, tässä on ihan hieno yhdistelmä perinteitä uudella tavalla koottuna.

Loppu hyvin ja maha täynnä
Loppu hyvin ja maha täynnä

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Muuta hyvää settiä